Maapallon jäähdyttäminen lämmöllä

Ilmastonmuutos on aikamme merkittävin haaste, ja meidän on tehtävä kaikkemme planeettamme lämpenemisen hidastamiseksi. Lisääntyvä kestävän energiantuotannon tarve kaikkialla maailmassa ajaa meitä kohti ennennäkemättömiä muutoksia. Ilmastonmuutoksen hillitseminen edellyttää globaalin energiasektorin siirtymistä fossiilisista polttoaineista nollahiilisyyteen ennen kuluvan vuosisadan jälkimmäistä puoliskoa.
Lämmitykseen kulutetaan kokonaisuutena eniten energiaa koko maailmassa. Kotien, teollisuuden ja muiden kohteiden lämmitystarpeet muodostavat noin 50 % maailmanlaajuisesta energiankulutuksesta, eli huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi sähköntuotanto (20 %) ja liikkuminen (30 %).

Euroopan komission tavoite saavuttaa nettonollapäästöt vuoteen 2050 mennessä tarkoittaa muun muassa sitä, että meidän on siirryttävä fossiilisista polttoaineista puhtaaseen, uudistuvaan lämpöön. Savosolar on tämän murroksen ytimessä, sillä edistämme vihreämpää tulevaisuutta tarjoamalla ehtymättömän puhtaan lämmönlähteen kilpailukykyisellä hinnalla – aurinkoenergian muodossa.

Fossiilisten polttoaineiden ja hiilidioksidin merkittävä vähentäminen

Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) mukaan aurinkolämpöteknologian markkinoiden odotetaan kasvavan tasaisesti. Maailmalla on edessään energiakriisi, joka korostaa entisestään aurinkolämmön tärkeyttä luotettavana ja kilpailukykyisenä puhtaan lämmön lähteenä.

Aurinkolämmön maailmanlaajuiset vaikutukset:

  • Koko maailmassa käytössä olevien aurinkopohjaisten lämpö- ja jäähdytysjärjestelmien kokonaisteho on yli 500 GW. Aurinkolämpö säästää yli 40 miljoonaa tonnia öljyä vuodessa.
  • Aurinkolämpö estää yli 140 miljoonan tonnin hiilidioksidipäästöt vuodessa.
  • Savosolarin osuus näistä vaikutuksista kasvaa jatkuvasti: olemme esimerkiksi toimittaneet Euroopan suurimman aurinkolämpövoimalan teollisuuden prosessilämpöjärjestelmään. 
  • Tällä hetkellä aurinkokaukolämmön johtavat markkinat ovat Saksa, Tanska, Ruotsi, Itävalta ja Kiina. Kasvavat markkinat, kuten Puola ja Ranska, kurovat etumatkaa nopeasti kiinni.

Lähde: IEA

Lämmitys on merkittävin energiankulutuksen kohde maailmassa

Lämmitykseen kulutetaan kokonaisuutena eniten energiaa koko maailmassa. Kotien, teollisuuden ja muiden kohteiden lämmitystarpeet muodostavat noin 50 % maailmanlaajuisesta energiankulutuksesta, eli huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi sähköntuotanto (20 %) ja liikkuminen (30 %).

Aurinkoa hyödyntävät lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmät palvelevat jo nyt miljoonia asukkaita, yrityksiä ja teollisia toimijoita kaikkialla maailmassa. Kiireellinen tarve lisätä kapasiteettia entisestään on tunnistettu, ja eri maiden hallitukset ovat käynnistäneet laajasti tukiohjelmia planeettamme joka kolkassa. Koska fossiiliset polttoaineet ovat kalliita, aurinkolämpö on monessa tapauksessa huomattavasti taloudellisempi vaihtoehto jopa ilman tukia.